Molemmat meistä ovat joskus syyllistyneet purppuraproosan syntiin – ja monien on vaikea päästä siitä eroon, jopa kokeneina kirjoittajina. Hyvää kuvausta voi joskus olla vaikea erottaa huonosta, minkä vuoksi monet kirjoittajat ovat huolissaan siitä, kuulostavatko he vahingossa ”liian violetilta”
Mutta ei huolta enää! Tässä oppaassa käydään läpi kaikki tuon ärsyttävän, pahanlaatuisen proosan yksityiskohdat, aina sen tarkasta määritelmästä siihen, miten sitä voi ehkäistä kirjoituksessasi.
Mitä on purppuraproosa?
Purppuraproosa on ylenpalttista kielenkäyttöä, jolla on vain vähän mielekästä tarkoitusta teoksessa. Sille on ominaista monisäkeiset sanajonot, juoksevat lauseet ja lohkottomat tekstilohkot. Kaikenlaisten kirjoittamisen asiantuntijoiden yleisesti tuomitsema purppuraproosa hidastaa tempoa, sotkee sisältöä ja voi menettää lukijan kokonaan.
Jos et ole koskaan ennen lukenut purppuraproosaa, se kuulostaa jotakuinkin tältä:
Mahonkatukkainen murrosikäinen tyttö vilkaisi ohimennen karkeaa rakastajattariaan, silmissä kiteinen kimallus, kun hän katsoi onnellisena miehen kasvoja. Se oli täynnä yhtä arvoituksellista ilmettä kuin varjot yössä. Hän pohdiskeli mietteliäästi, olisiko hänen syytä pyytää häntä jatkossakin seuraamaan miehen jaloa tehtävää…
Erittäin vaikea päästä läpi, eikö?
Purppuraproosa ei aina pysy koko teoksen ajan – se voi myös pulpahtaa esiin silloin tällöin ”purppurapilkkuina”. Mutta jo muutama ”violetti kohta” voi häiritä lukijaa. Tämä johtuu siitä, että:
1. Kirjoitus kiinnittää huomion itseensä ja pois kerronnasta tai teesistä.
2. Se on liian mutkikasta luettavaksi sujuvasti ja voi häiritä tarinasi tahtia.
Miksi jotkut kirjoittajat siis monista haitoista huolimatta jatkavat tällaisen tarpeettoman koristeellisen kielen käyttöä? Vastaus on ironisesti yksinkertainen: yrittäessään vaikuttaa ”kirjallisemmalta”.
Ajattele purppuraproosaa kuin julkkiksen pahvista leikattua kuvaa. Kaukaa katsottuna se näyttää vakuuttavalta, jopa vaikuttavalta – mutta lähempää lähestyttäessä huomaa, ettei sen takana ole mitään. Purppuraproosa on samanlaista: kaunista kaukaa katsottuna, mutta siinä on hyvin vähän sisältöä.
Mitä purppuraproosa ei ole
Kerrottakoon vielä selvennetysti, että termi ”purppuraproosa” ei automaattisesti koske vain mitä tahansa tiheää tai taidokasta kieltä. Tämä on yleinen väärinkäsitys, jota ylläpitävät minimalismin ja Ernest Hemingwayn vannoutuneet fanit. Purppuraproosa viittaa nimenomaan ylenpalttiseen kuvailuun, joka ei tuo tekstiin mitään lisäarvoa tai saattaa jopa heikentää sitä.
Siten esimerkiksi Virginia Woolfin kirjoissaan käyttämä kieli on kukkamaista, mutta se ei tarkoita, että se olisi purppuraa. Hänen johdonmukaisesti taidokas proosansa ei vähennä tarinaa. Pikemminkin se edistää hänen omaleimaista tajunnanvirtaista kerrontatyyliään:
Jopa keskellä liikennettä tai yöllä herätessä tuntee, Clarissa oli varma, tietyn hiljaisuuden tai juhlallisuuden; sanoinkuvaamattoman tauon; jännityksen (mutta se saattoi johtua hänen sydämestään, johon influenssa vaikutti, kuten sanottiin), ennen kuin Big Ben lyö. Tuolla! Out it boomed.
Kuten David Foster Wallacen kirjoitus saattaa olla tiheytensä vuoksi vaikeasti tulkinnanvaraista, mutta se ei suinkaan ole vailla merkitystä:
Mikä kulkee lonkkamaisen kyynisenä tunteiden ylittämisenä, on oikeastaan jonkinlaista pelkoa siitä, että on oikeasti inhimillistä, koska oikeasti inhimillistä on luultavasti se, että on väistämättä sentimentaalista ja naiivia ja naivia ja hölmöilemätöntä ja ylipäätään säälittävää.
”Purppuraproosaa” käytetään usein loukkauksena erittäin lyyrisestä tai monimutkaisesta kielestä, josta jotkut lukijat eivät pidä. Mutta älkää antako hämätä – todellisesta purppuraposasta puuttuu näiden esimerkkien tyylikkyys ja yhteenkuuluvuus, ja se pikemminkin häiritsee tekstiä kuin parantaa sitä.
Esimerkkejä purppuraposasta
Tässä osiossa tarkastelemme erilaisia esimerkkejä purppuraposasta julkaistuissa teoksissa ja yritämme muokata niitä. Tulet huomaamaan, että kaikissa näissä kohdissa on hieman erilaisia ongelmia, joihin voidaan puuttua erilaisilla menetelmillä, jotta niiden lukeminen olisi sujuvampaa ja tyydyttävämpää.
Eldest (The Inheritance Cycle -kirjan 2. osa)
Vaikka Christopher Paolinin lohikäärmeisiin keskittyvä fantasiasarja olikin suuri hitti YA-kirjallisuuden parissa, se on myös kärsinyt vakavista purppurapätkistä – jopa taistelukohtauksissa. Tämä koskee erityisesti Paolininin toista kirjaa Eldest, joka seuraa hänen ensimmäisessä kirjassaan Eragonissa luotuja hahmoja.
Seuraava katkelma on otettu luvusta 2, The Council of Elders:
Safiran lihaksikkaat kyljet laajenivat ja supistuivat, kun hänen keuhkojensa suuret palkeet pakottivat ilmaa hänen suomuisten sieraimiensa läpi. Eragon ajatteli raivoavaa helvettiä, jonka hän saattoi nyt halutessaan kutsua koolle ja lähettää riehumaan suustaan. Se oli mahtava näky, kun liekit, jotka olivat tarpeeksi kuumia sulattamaan metallia, syöksyivät hänen kielensä ja norsunluisten hampaidensa ohi vahingoittamatta niitä.
Obgelma: Liian koristeellinen kuvaus
Ratkaisu: Vähennä adjektiiveja, verbejä ja lauseiden pituutta
Korjattu kohta: Saphira hengitti raskaasti, hänen sieraimensa haihduttivat lämmintä ilmaa. Eragon istui ja ihmetteli hänen voimaansa. Oli hämmästyttävää, että Saphiran tulinen henkäys saattoi sulattaa metallia, mutta hän oli silti immuuni sen haitoille.
Bob Honey Who Just Do Stuff
Sean Pennin vuonna 2018 ilmestynyt esikoisromaani jätti kriitikot ymmälleen, eikä pelkästään epätavallisen juonensa vuoksi – se on myös täynnä violetteja kuvauksia, jotka saivat lukijat raapimaan päätään. Vaikka Bob Honeyn on tarkoitus olla satiirinen, se ei selitä tai oikeuta Pennin käyttämää lähes käsittämätöntä kieltä.
Luvusta (tai ”asemasta”, kuten Penn sitä nimittää) 13:
On ylpeyttä, kun ennakkoluuloisuutta harjoitetaan täsmällisesti tuntopäätösten terävässä kolmijaossa. Tämä tuli hänelle sen upokkaasti taotun tosiasian kautta, että kaikki ihmiset ovat itsessään eläimiä, ja että kiväärivalmiiden ihmismetsästäjien, jotka jahtaavat vuorottelevien lajien saalista, olisi parasta varoa raivoisaa räiskintää, joka pian tulee heidän tielleen.
Obgelma: Erittäin vaikea tulkita
Ratkaisu: Käytä yksinkertaisempia sanoja ja selkeytä viittauksia
Uudistettu kohta: Voimme olla ylpeitä metsästyksestä, jos sitä harjoitetaan huolella. Bob Honey tiesi tämän tajutessaan, että ihmisetkin ovat eläimiä. Meidän kaikkien tulisi olla harkittuja ja harkittuja metsästyksen tekemisessä – sillä meistä itsestämme voi helposti tulla metsästettäviä.
My Immortal
My Immortal: surullisenkuuluisan kauhea fanifiktio, joka muutti internetin lopullisesti. Lukemattomien rakenteellisten ja juonellisten ongelmien lisäksi My Immortal kärsii myös purppuraproosasta. Tässä on erityisen karmaiseva kohta luvusta 8:
Ystäväni B’loody Mary Smith hymyili minulle vähättelevästi. Hän käänteli pitkiä hukkapituisia goottimustia hiuksiaan ja avasi purppuranpunaiset silmänsä kuin veri, joihin hänellä oli piilolinssit. Hänellä oli vaaleanvalkoinen iho, johon hänellä oli valkoinen meikki. Hermione kidnapattiin, kun hän oli syntynyt. Hänen oikeat vanhempansa ovat vampyyrejä ja toinen heistä on noita mutta Voldemort tappoi hänen äitinsä ja hänen isänsä teki itsemurhan koska oli masentunut siitä.
Ongelmat: Tarpeettomia esteettisiä yksityiskohtia, juoksevia lauseita, hämmentää lukijaa ja sekoittaa juonta
Ratkaisu: Poistetaan kohta ja jäsennetään koko teos uudelleen. Osa proosasta on niin huonoa, ettei sitä kannata yrittää korjata – onneksi Kuolemattomuuteni on niin poikkeava, ettei melkein kenenkään tarvitse turvautua näin äärimmäisiin taktiikoihin.
4 vinkkiä purppuraproosan välttämiseen
Koska purppuraproosa on huonon kirjoittamisen tunnusmerkki, sitä kannattaa välttää kaikin keinoin. Valitettavasti on aivan liian helppoa langeta ”violetin proosan ansaan”, etenkin aloittelevana kirjoittajana, joka yrittää kehittää hienostunutta tyyliä. Huolestuneille annamme tässä osiossa muutamia perussääntöjä, joiden avulla voit välttää tuon kirjoittamisen kukkaispirun.
Kirjoita omalla äänelläsi – älä jonkun muun
Tämä on olennaisin vinkki, joka kannattaa muistaa, jos olet huolissasi violetista proosasta. Koska violetit laikut johtuvat siitä, että yrität kuulostaa ”kirjallisemmalta”, ne ilmaantuvat usein silloin, kun yrität jäljitellä edistyneempää kirjoitustyyliä.
Vaikka on hienoa, että sinulla on kirjoittajina esikuvia, kukaan ei pidä matkijoista – varsinkaan, jos vaikutelma koostuu pitkistä, mahtipontisista kuvailuista. Jos siis huomaat kirjoittavasi violettia proosaa, koska yrität kuulostaa joltain muulta, pysähdy ja arvioi uudelleen. Todennäköisesti matkit toisen kirjailijan ääntä, koska kamppailet oman äänesi löytämisen kanssa.
Onneksi on olemassa muutama asia, joita voit tehdä saadaksesi oman äänesi paremmin hallintaan:
- Katsele vanhoja töitäsi nähdäksesi, miten ennen kirjoitit. Vaikka olisitkin kehittynyt paljon tuon tyylin ohi, se on hyvä vertailukohta nykyisen äänesi perustalle.
- Kokeile vapaata kirjoittamista tai päiväkirjoittamista saavuttaaksesi samankaltaisen vaikuttamattoman tyylin.
- Jos olet todella neuvoton, voit yksinkertaisesti kysyä muilta ihmisiltä, miten he kuvailisivat keskeistä äänenkäyttöäsi, ja käyttää sitä lähtökohtana joillekin luoville harjoituksille.
Voi myös olla hyödyllistä pysytellä poissa erityisen voimakkaasta kirjallisuudesta kirjoittamisprosessin aikana. Muiden kirjailijoiden tyyli voi tihkua kirjoitukseesi, jopa alitajuisesti, jolloin se kuulostaa violetilta ja kuulostaa väärältä. Joten niin inspiroivia kuin Fitzgerald ja Nabokov voivatkin olla, on parasta ottaa askel taaksepäin heistä, kun työstät omaa ääntäsi.
Keskity substanssiin
Ei voi mennä pieleen, jos panostat suurimman osan energiastasi tarinasi juoneen (tai pää-”työntekoon”, riippuen siitä, millaista teosta kirjoitat). Kunhan pysyt keskittyneenä substanssiin, purppuraproosan ongelman pitäisi hoitua itsestään.
Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, joten yritä olla tietoinen juonen etenemisestä kirjoittaessasi. Luo hahmotelma ennen kuin aloitat ja varaa kullekin erityiskohdalle karkea sivumäärä. Jos alat ylittää näitä sivurajoja, huomaat todennäköisesti kirjoittavasi liian violetisti; tämä saa sinut keskittymään tietoisesti uudelleen substanssiin.
Vaihtoehtoisesti, jos sinulla on päinvastainen ongelma – sinun täytyy pehmentää useampia lukuja tai saavuttaa suurempi sanamäärä – älä turvaudu violettiin proosaan. Käänny substanssin puoleen! Sisällytä mukaan mielenkiintoinen yksityiskohta, jonka olet ehkä jättänyt pois alkuperäisestä hahmotelmastasi, esittele uusi hahmo tai vedä käänne tyhjästä. Periaatteessa, kun olet epävarma, suosi aina toimintaa kuvailun sijaan.
Käytä tesaurusta säästeliäästi
Tesaurus on kaksiteräinen miekka, kun on kyse proosasi laadusta. Se voi olla loistava toiston korjaamiseen ja toisinaan sanojen korvaavien sanojen löytämiseen, mutta se voi myös johtaa lillukanvärisiin kohtiin, jotka kuulostavat Joeyn adoptiokirjeeltä.
Tässä mielessä, jos vedät tesauruksen (tai online-tesaurustyökalun) esiin joka toisen sanan kohdalla, olet luultavasti ylisynonymisoimassa. Tesaurus tarjoaa runsaasti kielellisiä vaihtoehtoja, mutta ne eivät yleensä ole kirjoitukseesi sopivimpia tai orgaanisimpia sanoja. Tämä ei tuota muuta kuin pelättyä purppuraproosaa.
Klassinen esimerkki tesauruksen väärinkäytöstä on se, kun kirjailijat yrittävät korvata sanan ”sanoi” erilaisilla sanoilla: lausui, lausui, lausui, äänteli, artikuloi (mikä rikkoo yhtä dialogin kirjoittamisen perussääntöä). Tarkoituksena on käyttää vaihtelua, jotta asiat pysyvät mielenkiintoisina, mikä on yleensä hyvä tavoite kirjoittamiselle. Asiayhteydessä nämä dialogitunnisteet kuulostavat kuitenkin usein naurettavan violeteilta. Ne kiinnittävät huomion itseensä ja vievät huomion pois varsinaisesta dialogista, mikä ei ole sitä, mitä tehokkaan proosan pitäisi tehdä.
Sanavalinnoissa kannattaa käyttää tesaurusta säästeliäästi ja pyrkiä käyttämään tekstissäsi ”yksinkertaisempia” sanoja. Se, että voit korvata ne jollain hienommalla, ei tarkoita, että sinun kannattaisi.
Asetu lukijan asemaan
Kaiken katkelman ei tarvitse viedä tarinaa eteenpäin, mutta sen pitäisi sitouttaa lukija tavalla tai toisella: kuvauksella, joka paljastaa jotakin hahmosta, esittää kysymyksen, johon vastataan myöhemmin, tai yksinkertaisesti sisältää olennaisia, houkuttelevia yksityiskohtia.
Vartioidessasi violettia proosaa mieti siis aktiivisesti, kiehtoisiko mahdollisesti violetti kohta ensikertalaista lukijaa. Kun arvioit kuvausta, kysy itseltäsi: Jos lukisin tämän tuorein silmin, pitäisinkö sitä nautinnollisena vai turhauttavana? Jos se kuulostaa hämärältä, palveleeko se tarkoitusta vai onko se vain hämäryyttä hämäryyden vuoksi?
Jos sinulla on vaikeuksia asettua lukijasi asemaan, hanki betalukijoita! Tästä on apua erityisesti silloin, kun olet kirjoittamassa teosta ja epäilet, että proosasi saattaa olla laventelin väristä, mutta olet liian lähellä ollaksesi objektiivinen. Lähetä tähän mennessä kirjoittamasi teokset ystäville tai kirjailijakollegoille. He kertovat sinulle, mitkä kuvaukset ovat vahvoja ja mitä voi (ja pitää) karsia.
Loppuajatuksia violetista proosasta
Muista aina, että kaikki taidokas kirjoittaminen ei ole yhtä kuin violetti proosa! Älä anna tämän artikkelin lannistaa sinua kehittämästä monimutkaisempaa tyyliä – pidä vain mielessä ero ”monimutkaisen” ja ”liiallisen” välillä.
Kunhan kirjoitat omalla äänelläsi, keskityt asiasisältöön ja vältät luonnottoman koristeelliselta kuulostavaa muotoilua, proosasi pysyy helposti poissa purppuranpunaisesta ja suuntaa suoraan kohti kultaa.